Eläimellistä menoa

Toinen viikko turistina olikin sitten astetta kiireisempi. Aamuisin herättiin aikaisin ja päivät kierreltiin ympäriinsä. Välillä meinasi tulla ikävä Indonesiaa ja riippukeinua. Kaupunkilomat ovat yllättävän rankkoja varsinkin kun tällaisessa kaupunkivaltiossa nähtävää riittäisi moneksi viikoksi päivien sijaan. Kuten kirjoituksen otsikostakin voinee päätellä, viikon aikana suosikkikohteikseni paljastuivat vedenalainen maailma Sentosalla ja Singaporen eläintarha. Niin, ja tietenkin kestosuosikki Chinatown.

Meidän huoneistohotelli sijaitsi Clarke Quayssa eli hyvin keskeisellä paikalla ja hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Hotelli näkyy oheisessa kuvassa taustalla. Clarke Quay itsessään on  ravintola-alue, joen rannasta löytyvät niin hienot ruokaravintolat kuin yökerhotkin. Yöaikaan valaistus on tosi upea, tällaiset kun olisivat näkymät myös jokilaivoilta Turussa. Rakennukset ovat  matalia ja vanhoja eikä mitään uusia peilitaloja. Toisella puolella rantaa on sitten Rafflesin businessalue, missä kohoaa pilvenpiirtäjiä toisensa viereen.

Ensimmäisenä päivänä käveltiin joen rantaa pitkin, siihen kun on kerätty hyvinkin turistiystävällisesti erilaisia nähtävyyksiä. Asian Civilisations Museum on kovin kehuttu museo ja kyllähän näyttelyt olivat hienoja. Jos tykkäisin museoista niin olisin varmasti tykännyt tuosta erityisen paljon. Käymällä näyttelyt huolellisesti läpi oppisi valtavan paljon Aasian historiasta ja kulttuureista. Itse saatoin vähän vasemmalla silmällä ihmetellä ajoittain. Merlionin ympärille on rakennettu joku taideprojekti ja patsas on suljettu “hotellihuoneen” sisälle, joten sen ihastelu jäi tällä kertaa väliin. Onneksi Sentosalta löytyy isompi versio ja varsinaisen ison Merlioninkin vieressä on pienoismalli niin äitikin näki edes jotain viitettä millainen se on. Merlionin jälkeen matka jatkui Singapore Flyeriin, joka on siis valtavan iso maailmanpyörä. Yksi kierros kestää noin puoli tuntia, joten siinä on enemmänkin aikaa ihastella näkymiä yläilmoista. Toiseen suuntaan on kerrostaloja ja pilvenpiirtäjiä silmin kantamattomiin, toiseen suuntaan aukeaa satama ja valtavat määrät rahtilaivoja odottamassa vuoroaan. Suoraan alapuolella on Formula 1:n varikkoalue. Flyerissa oli käytössä kuulokkeet, joiden välityksellä oppi aika paljon asioita Feng Shuista ja yllättävän paljon sitä on huomioitu myös Singaporen rakentamisessa.

Sitten siihen varsinaiseen eläimellisempään osuuteen. Sentosalla on siis muiden ihmetyksien joukossa Underwater World. En kuitenkaan ihan heti lähtisi vertailemaan kyseistä paikkaa Särkänniemen Akvaarioon vaan kyseessä on jotain isompaa ja ihmeellisempää. Ensinnäkin kaloja ja kaikkia muita mereneläviä oli huimat määrät. Paljon oli sellaisia otuksia, joiden olemassa olosta en edes tiennyt. Sen lisäksi sinne oli rakennettu putki, jonka läpi ihmiset pääsivät kulkemaan haiden ja muiden kalojen uidessa heidän sivuillaan ja päällään. Pientä pakokauhua oli havaittavissa varsinkin alkuun, tosin ei niin pahaa kuin Egyptissä snorklatessa. Yllättävän hyvin kestin ja olihan siellä paljon upeaa ihmeteltävää! Nähtiin vilaukselta myös vaaleanpunaisia delfiinejä, jotka tosin muistuttivat väritykseltään yllättävän paljon tavallisia harmaita.

 

 

Vielä Underwater Worldia hienompi kohde oli Singapore Zoo. Siellä eläimet eivät ole häkeissä, vaan elävät vapaina omilla reviireillään muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ja näissä muutamassakin poikkeuksessa esteet on yleensä toteuttu muutenkin kuin aitaamalla – esimerkiksi rakentamalla iso vesieste leijonien kotikallion eteen. Oli siis oikeasti sellainen olo, että pääsi lähelle eläimiä! Ja niitä eläimiähän siellä sitten riitti. Kissaeläimien lisäksi oli niin krokotiilia, pingviiniä, kengurua, gorillaa, flamingoa ja vaikka mitä. Tosin toisin kuin akvaariossa niin täällä sentään tunnistin suurimman osan eläimistä – mikäli tunnistamiseksi voidaan laskea noin kymmenen erilaisen apinarodun laskeminen yksinkertaisesti apinaksi. Aivan loistava paikka ja tänne haluan ehdottomasti vielä uudestaan! Eläintarhakierroksen jälkeen jäätiin vielä Night Safarille eli ajeltiin eläinten reviirien läpi pimeällä. Sekin oli yhtä hienosti toteutettu eli aitoja oli vältetty viimeiseen asti. Tosin itse tykkäsin eläintarhasta enemmän kuin tuosta Safarista, varmaan osittain sen takia että safarilla ei viitsitty mennä itse kävelemään niitä polkuja kun hyttysmyrkky jäi hotellille. Niin, eikä niillä ollut tiikereitä niin kuin eläintarhassa.

 

Viimeisenä, vaan ei suinkaan vähäisempänä Chinatown. Siellä ihmeteltiin Pagoda Streetin lisäksi temppeleitä, tunnetuimmat lienevät hindujen Sri Mariamman Temple ja buddhalaisten Buddha Tooth Relic Temple. Tällä kertaa oli vaatetuskin kohdillaan kun sain siskolta paidan lainaksi niin pääsin äidin kanssa sisälle ihastelemaan sitä kultaloistoa. Itse tykkään Chinatowneista kun niissä on aina sellaista leppoista hulinaa. Ihmisiä ja touhuamista riittää, mutta tunnelma on rauhallisempi kuin monessa muussa paikassa. Varsinkin Singaporessa Chinatowniin voi mennä ihan rentoutumaan ja juomaan kaljan, täällä kun piraattituotteitakin säännellään aika paljon tarkemmin kuin vaikkapa Kuala Lumpurissa. Siellä jokainen myyjä roikkui hihassa ja yritti myydä aitoja Pradan laukkuja (yhden vaan ostin eikä sekään ollut mulle!) tai DVD elokuvia.Bangkokissa sen sijaan Chinatown on oikeasti Chinatown – siellä ei näkynyt lähestkään niin paljoa turisteja kuin Singaporessa tai Kuala Lumpurissa. Tosin meininkikin oli sitten sen mukaista ja pieni länkkäri meinasi jäädä monta kertaa jalkoihin.Sitä en sitten ymmärrä että vaikka Chinatowneista tykkäänkin niin Kiinassa ei ollut kivaa. Täytynee sitäkin kyllä yrittää toisen kerran ja mennä ihmettelemään jotain muuta kuin Etelä-Kiinan maaseutua.

Kun Malesiassa voi käydä päiväreissulla

Oli Suomesta vieraita käymässä. Noora oli täällä kaks viikkoa, vanhemmat viikon. Jotta kirjoituksen pituus ei paisuisi ihan mahdottomaksi, niin oon tähän kirjoittanut vain ensimmäisestä viikosta Nooran kanssa ja viikonlopusta Batamilla, Indonesiassa kun vanhemmatkin olivat jo mukana. Aika paljon tuli kuluneen kahden viikon aikana ihmeteltyä Singaporea ja ympäristöä turistin näkökulmasta, vaikka kyllähän täällä vieläkin ihmeteltävää on vaikka millä mitalla. Flunssankin sain kaupanpäällisinä, siitä tässä vieläkin toivutaan. Onneksi kämppis toi tänään mulle Hello Kitty nenäliinoja, maailma näyttää taas valoisammalta.

Ekalla viikolla käytiin Nooran kanssa Johor Bahrussa Malesian puolella. Se on siis kaupunki Singaporen ja Malesian rajalla, jossa täkäläiset paikalliset käyvät aika paljon ostoksilla. Sinne oli noin puolentoista tunnin matka suuntaansa julkisilla kulkuvälineillä ja hintataso tippui noin puolella passien leimauksen jälkeen. Matkalle hintaa tuli pari dollaria suuntaansa. Tähän kun vielä yhdistää, että keskustaankin kulkee NTU:lta tunnin niin eihän tuo mikään paha matka ole taivaltaa shoppailemaan. Ei siis mikään ihme, että singaporelaisetkin sinne suuntaavat. Tokihan täällä on tarjontaa aivan valtavasti, mutta hintataso ei siis ole mitenkään halpa varsinkaan ympäröiviin maihin verrattuna. Toisaalta Johor Bahrussa tarjonta oli huomattavasti heikompaa sitä yhtä rajalta löydettyä ostoskeskusta lukuun ottamatta. Samalla reissulla myös yhden sillan ylittämällä löytyi taas se oikea Aasia tämän kaiken länsimaalaisuuden sijaan mitä Singaporessa on. Muita länsimaalaisia näkyi vissiin yksi, vaikka pysyttiin vielä ihan rajan tuntumassa kun siihen oli yllättäen rakennettu ostoskeskus niin ettei tarvinnut edes ulos mennä! Käytiin me sitten myös vähän kiertelemässä kunhan löydettiin ensin kirjakaupasta kartta, turisti-info kun oli lounastauolla kun ylitettiin raja eikä viitsitty jäädä rajanylityslaitokseen tunniksi pyörimään. Parin ostoskeskuksen lisäksi löydettiin pari temppeliä, joista toiseen uskaltauduttiin sisälle hetkeksi. Lähdettiin kyllä varsin nopeasti pois kun saatiin kiukkuisia katseita. Eivät vissiin olleet tottuneet turisteihin, saati sitten länsimaalaisiin. Yhteenvetona todettakoon, että olihan siellä kiva käydä ja jotain pientä yllättäen tarttui mukaankin, mutta eipä tuossa kaupungissa shoppailun lisäksi muuta tekemistä ole ja silläkään ei itseään muutamaa tuntia kauempaa viihdytä.

Yhtenä päivänä ajateltiin Nooran kanssa lähteä Forest Adventureen. Niin, siis Noora ajatteli ja minä seurasin perässä. Kyllä se kuulemma yritti mulle edeltävänä päivänä kertoa mitä siellä tehdään, mutta tein samalla koulujuttuja niin kuuntelu jäi ehkä vähän vasemmalle korvalle. Eihän se reissu nyt ihan hyvin päättynyt, minkä jokainen mun korkeanpaikankammosta tietävä olis voinut kertoa jo etukäteen. Yritinpä kuitenkin ja selvisin sentään testiradan läpi! Koska kuitenkin oltiin matkustettu saaren läpi niin pakkohan sitä oli jäädä samalla reissulla keskustaan ettei tullut turhaan reissattua niin pitkälle. Sain sentään hiukseni leikkautettua ja Noora pääsi seikkailemaan yhden kauppakeskuksen läpi.

Oikeaa Aasiaa löytyi myös Batamilta, Indonesiasta ekan viikon viikonloppuna. Majoitus oli astetta hulppeampi ja huikaisevalla hinta-laatu suhteella varustettu ainakin näin länsimaalaisesta näkökulmasta. Uima-altaat ja muut löytyivät, mutta sen lisäksi hotellin ympärille oli rakennettu oma pikkukaupunkinsa joka oli kokonaisuudessaan hotellin kanssa samaa kompleksia. Kätevää kun turistien ei tarvi lähteä oikeaan kaupunkiin kun siihen voi tutustua hotellillakin! Alueelta löytyi niin huvipuistoa, ruokakojuja, mönkijöitä, kalastuslammet ja ties mitä muuta. Oikeaankin kaupunkiin ja ostoskeskukseen päästiin kyllä tutustumaan kun iskän ja äitin matkalaukku jäi Istanbuliin ylimääräiseksi vuorokaudeksi. Oli vielä halvempaa kuin Johor Bahrussa ja taas tarttui pientä ylimääräistä mukaan.. Ja kyllähän sitä oikeaa elämää näkyi myös hotellin ikkunasta, kuten oheisesta kuvasta voi ihmetellä. Tulipa myös taas havaittua, että täällä mies on perheen pää ja länsimaalaisilla on paljon rahaa. Hotellilla kaikki tervehtivät aina isää, loppua kohden osasivat kyllä viedä laskun jo äitille :) Meitä kävivät henkilökohtaisesti tervehtimässä niin myyntipäällikkö kuin itse hotellin omistajakin – iskä sai muistoksi jopa laatan, johon oli hotellin kuva painettu. Jatkuvasti huolehdittiin että onko kaikki hyvin ja kyseltiin tarvitaanko jotain. Ainakaan en huomannut muiden hotellivieraiden eli aasialaisten saavan näin ylitsevuotavaa huomiota. Hupia saatiin myös respan tädistä, joka ensimmäisenä päivänä ihasteli Nooran vaaleaa ihoa – ja seuraavana päivänä kauhisteli kun Noora oli ottanut aurinkoa ja posket punoittivat! Todennäköisesti itsensä ruskettaminen tuntuu täällä yhtä käsittämättömältä kuin länsimaiselle ajatus siitä, että joku lihottaisi itseään 30 kg ylipainoiseksi näyttääkseen paremmalta.

ps. riippukeinusta on yllättävän helppoa pudota

Purukumiostoksilla ja tuliaisia Suomesta

Kävinpä tänään ostamassa apteekista purukumia. Sitä siis on saatavilla, jos vain osaa farmaseutilta tiskin takaa pyytää. Mitään mainoksia tai muita vihjeitä ei ole, vaan täytyy tietää mistä sitä saa. Reseptiä ei ihme kyllä tarvitse, mutta yhteystiedot (nimi, sotu ja puhelinnumero) piti täyttää pieneen siniseen vihkoon.

Sisko on päässyt onnellisesti perille, portaissa kuulemma vähän hikoilutti kun on rinkka täynnä mun tavaroita. Itse en tällaista vihjailua ymmärrä, muutama hassu tavara oli listassa ja kaikkea ihan pientä vaan.. Vatsa on nyt täynnä piispanmunkkia ja lihapiirakkaa. Samalla myös selvisi, miksi perinteistä sokerikuorrutetta ei täältä saa vaan kaikki on erilaisia suklaakuorrutteita. Sehän ei pysy kiinteänä vaan valuu munkin päältä pois.

Kulttuurieroja ja muita ihmetyksiä matkan varrelta

Paljon on tullut ihmeellisiä asioita vastaan. Varsinaisesta kulttuurishokista en ole kuitenkaan kärsinyt, koska viime vuoden reissun perusteella olin jo varautunut moneen asiaan. Tässä listattuna joitain asioita, jotka ovat aiheuttaneet ihmetystä.

-Khao Lak tuhoutui vuoden 2004 tsunamissa melkein kokonaan. Tuossa uuden vuoden jälkeen kuljin siitä läpi bussin kyydissä ja voinen todeta suoraan sydämestä, että se paikka ei ole Thaimaata nähnytkään. Kaikki oli rakennettu uusiksi länsimaisten turistien ehdoilla, kyseinen kylä olisi voinut ainakin rakennusten perusteella sijaita yhtä hyvin Kanarian saarilla.

-Monta kertaa olen miettinyt tahtovani paidan, jossa lukee isolla “NO” ja sitten lista asioista joita en halua. Näitä ovat muun muassa manikyyri, pedikyyri, hieronta rannalla, taksikyyti, hennatatuointi, pöytäliina, muut t-paidat, rantalelut, pyyheliinat jne. Yhden tällaisen paidan näinkin Phuketissa ja saman tien setä tuli mulle myymään vieressä olevaa aamutakkia. Ikävä kyllä paitoja oli vain miesten mallia eikä aamutakkikaan ehkä ole reppureissaajan ensimmäinen prioriteetti.

-Singaporen metrovaunuissa on erikseen varattu paikat vanhuksille ja muille seisomaan kykenemättömille ihan niin kuin Suomessakin. Täällä niitä jopa noudatetaan ja paikka luovutetaan eteenpäin kun istuinta tarvitseva astuu kyytiin. Eräänä päivänä metrovaunuun tuli kiinalainen setä, ikää arviolta noin 70 vuotta. Istuin paikalla, joka on yleensä korvamerkitty erikoisryhmille, mutta jostain syystä tässä vaunussa näin ei ollut. Setä käveli ensin luokseni ja tuhahti kun en istunutkaan väärällä paikalla. Seuraavaksi setä siirtyi useamman metrin päähän toisen varatun penkin luo ja hääti siinä istuneen koulupojan pois. Sinänsä ihan ymmärrettävää mikäli sekä minun että koulupojan vieressä ei olisi ollut useampia tyhjiä paikkoja.

-Ainakin itselleni kovinkin perinteinen stereotypia aasialaisesta, kehittyneestä valtiosta (kuten Singapore, Hong Kong, Japani jne) on, että ihmisillä on kiire ja he kävelevät nopeasti. No näin ei muuten ole. Itse ryömin nopeammin kuin nämä kävelevät ja usein kävely on vielä toteutettu kaverin kanssa niin, että ohi ei pääse. Hajottaa kun on kiire luennolle tai vaikka ei olisikaan. Itse en edes osaa kävellä tarvittavalla hitaudella.

-Singaporeen ei saa tuoda purkkaa, mutta tein tuossa viikko sitten havainnon että Orbitia saa apteekista. Kuitenkin kaverilta oli oikeasti lentokentällä takavarikoitu purukumit ja huhujen mukaan kampuksella kiertää joku opiskelija myymässä purkkaa muun muassa ryhmätyötiloissa vaatimattomaan dollarin hintaan paketilta. Toisaalta kielto on kyllä hyvinkin ymmärrettävää. Itsekin tajusin sen merkityksen kun olin astunut purkan päälle, jonka joku oli roskannut aurinkoiseen paikkaan. Näillä leveysasteilla muuten sulaa kohtuullisen iljettäväksi mömmöksi ja venyy vielä pidemmälle. Tämän lisäksi suomalaistyyliin pakatut purukumityynyt sulautuvat yhdeksi isoksi purukumiksi. Mun varastot lensi tästä syystä roskiin jo Thaimaassa ja mukaan tarttui lääkkeiden tapaan levyyn yksittäispakattuja.

-the Fine City. Metrossa tai asemalla juonti 500 sgd, tosin kaveri selvisi huomautuksella kun rohkeni asemalla juoda mehua. Sen lisäksi että sakkoja saa ties mistä, niin kaikki kieltokyltit on varustettu sakon suuruudella, jotta tyhmä turistikin tietää köyhtyvänsä paljon lakeja rikkoessaan. Tämän lisäksi osa kieltokylteistä on muotoiltu “Be considerate, don’t hawker here by law. Fine 500 sgd”. Pyydetään siis nätisti, mutta tehdään kuitenkin selväksi että tämä on ihan laissa kiellettyä.

-Tästä olen saattanut avautua ennenkin, mutta aasialaiset eivät tykkää raaoista vihanneksista. Kun lämpötilaa on yli 30 astetta niin itselleni ainakin salaatti maistuisi. Edes pienen lisukesalaatin varsinaisen pääruoan lisäksi! Salaatilla en tarkoita niitä kahta viipaletta kurkkua ja yhtä salaatinlehteä, jotka sain tänään lautasen reunalle. Pari paikkaa olen löytänyt mistä salaattia saa, mutta nekin on pelkkiä vihersalaatteja eikä mitään ruokaisampaa. Voisihan niitä hyödyntää lisukkeena, mutta tuntuu tyhmältä maksaa vihreästä salaatista enemmän kuin varsinaisesta ruoasta ja kävellä kilometri salaatin perässä. Euroopassa kun sitä saa ihan kaikkialta . Edes McDonalds ei tässä asiassa auta. Syödään sitten riisiä.

-Aasialaiset eivät halua ruskettua, päinvastoin. Uima-altaalla makoillessa tämä on oikein hyvä juttu kun eipä siellä ole kovinkaan paljoa aurinkotuolien käyttäjiä. Kiinalaissyntyinen kämppis alkaa olla jo ihan hermostunut tähän auringonpaisteeseen. Joka päivä se laittaa 50:stä aurinkorasvaa, nappaa aurinkovarjon mukaan ja tästäkin huolimatta valittaa säännöllisin ajoin kun on taas ruskettunut lisää. Noin kerran viikossa se käyttää naamiota, joka vaalentaa ihoa. Kaupassa kun olin ostamassa itselleni meikinpoistoainetta niin suurin osa kyseisistä tuotteista vaalentaa ihoa puhdistamisen lisäksi. Vaalennustuotteita on tarjolla niin pesuaineissa, rasvoissa kuin ihan sellaisenaankin. Huomattavasti isompi bisnes kuin Suomessa myytävät itseruskettavat. Sitten täällä vielä ihmetellään kun tyhmät länsimaalaiset maksavat ruskettuakseen ja käyvät solariumeissa, mikä oli ihan ennen kuulumatonta.

-Onhan se ilmastointi kiva kun ulkona on kuuma, mutta käsittääkseni sen tarkoitus ei olisi kuitenkaan jäädyttää luentosaleja. Neuletakkia saa kantaa mukana ja läpsyissä varpaat on kananlihalla. Ensi viikolla otan myös villasukat mukaan.

-Suomesta lähtiessä ajattelin, että eniten tulee ikävä suomalaista ruokaa. Ruoasta ei ole valittamista, mutta monia arkipäiväisiä asioita on kyllä ikävä. Tarraharjaa (mustat vaatteet nukkaantuu hetkessä) tai kontaktimuovia koulukirjojen päällystämiseen ei löydy kaupasta ja hammasharjat on jotain käsittämätöntä. Siinä missä Suomessa on hard, medium ja soft niin täältä löytyy medium, soft ja extra soft. Tähän kun vielä yhdistää että singaporelainen medium vastaa suomalaista softia ja hammastahna on pahaa niin eipä suussa ole ollut raikasta makua sen jälkeen kun suomalaiset tykötarpeet loppuivat. Sunnuntaita ja siskon tuliaisia odotellessa :) Tämän lisäksi hiusten muotoiluun tarkoitettuja tuotteita on hankala löytää, isossakin supermarketissa on korkeintaan yhtä tai kahta merkkiä vaahtoa ja lakkaa. Eipä parane nirsoilla. Matkakokoisia tuotteita löytyy ainoastaan shampoosta ja hoitoaineesta, hammastahnatuubin keskimääräinen tilavuus on noin 150ml, mikä on noin tuplaten Suomen normaalikokoinen. Kynsiharjaa en löytänyt.

-Singaporelaiset rakastavat kaikkia arvontoja ja lottoa. Useiden illanviettojen suurin tapahtuma on arvonta, tosin pääpalkintonakin on usein ollut iPad ja muita oikeasti arvokkaita tavaroita. Varsinkin kiinalaisen uuden vuoden aikaan jokaisessa kaupassa pystyi osallistumaan johonkin arvontaan (lucky draw) ja Jurong Pointin ostoskeskuksen supermarketista kun ostaa yli 30 sgd:llä niin saa erillisen arvontakupongin joita ei siis pikkuostosten tekijöille anneta. Tämän lisäksi jono paikalliselle veikkauspisteelle on vähintäänkin käsittämätön ajoittain (ilmeisesti arvontapäivinä), ei ihan puhuta parista kymmenestä metristä enää siinä kohtaa vaan jono kulkee koko kaupan halki. Siinä sitten täytellään tyytyväisenä kuponkeja odottaessa, vaikka itse en kyllä osapuilleen mihinkään jonottaisi niin kauaa.

-Vettä sataa noin päivittäin ehkä puolen tunnin ajan. Eniten tässä on ollut opettelemista siinä, että kun taivas on tumma tai vettä jo vähän tihuttaa niin eipä täällä parane lähteä yhtään mihinkään ilman sateenvarjoa. Tovia myöhemmin kun sitä vettä tulee kuin saavista kaatamalla, tosin tällöin sateenvarjonkin kanssa vähintään varpaat ja jalat kastuvat litimäriksi. Tänään aamulla taas en tästä tosiasiasta välittänyt, mutta kummasti sitä saa itsensä litimäräksi kymmenen metrin juoksumatkalla vaikka vaan vähän tihutti kun lähdin portaita kävelemään alas. Varsinkin kampusalueella tosi paljon kävelyteitä on katettu, mikä alkuun tuntui hyvinkin oudolta. Eipä tunnu enää :) Ja suojaavathan ne auringoltakin.

-Viimisenä mun lemppari: automaattinen passintarkastus! Ensin mennään koneelle, johon syötetään passin kuvasivu. Tämän jälkeen portti aukeaa ja pääsee seuraavan koneen luo, jossa lukijaan laitetaan puolestaan sormi. Tämän jälkeen toinenkin portti aukeaa ja passitarkastus on suoritettu. Opiskelijaviisumin haun yhteydessä jouduttiin siis antamaan sormenjälkemme, joka taas on tarina erikseen. Ei niitä ihan siitä vaan otettukaan ja täällä en ees uskaltanut vitsailla et joskus ennenkin on ollut haasteita saada multa mitään jälkiä.

Paluu Kuala Lumpuriin

Käytiin viime viikonloppuna Kuala Lumpurissa lomailemassa pari päivää ja tykkäsin kaupungista ihan yhtä paljon, ehkä jopa enemmänkin, kuin viimeksi. Ihan ydinkeskustastakin löytyy pilvenpiirtäjien lomasta vanhempaa ja ei niin hyväkuntoista rakennusta. Kokonaisuutena kaupunki on paljon aasialaisempi kuin Singapore, taksikuskitkaan ei suostu käyttämään mittaria. Sitä en kuitenkaan ole ikävöinyt, että jokaisessa kadunkulmassa tyrkytetään hierontaa, manikyyriä ja pedikyyriä. Osaan itsekin pureskella kynteni lyhyiksi. Tämän lisäksi siellä oli tosi paljon röyhkeitä kanssaturisteja, varsinkin aasialaiset miehet tykkäsivät ottaa meistä salaa tai ”vahingossa” kuvia, jotkut jopa ottivat videolle. Sanomattakin lienee selvää, että useammassakin kuvassa on myös asiattomia käsimerkkejä ja yleensä kyllä tehtiin sanallisestikin hyvin selväksi mitä mieltä oltiin heidän käytöksestään. Yövyttiin taas Tropical Guest Housessa, missä nukuin viimeksikin Kuala Lumpurissa ollessani. Loistava henkilökunta ja siistit huoneet, mitä muuta sitä tarvitsisikaan. Tosin viimeksi kun olin Kuala Lumpurissa niin kaikki oli järkyttävän kallista, olinhan juuri viettänyt kuukauden Thaimaassa. Nyt vastaavasti kaikki oli ihan älyttömän halpaa.

Nyt on myös kaikki vähänkin turisteille tarkoitetut paikat kierretty kyseisessä kaupungissa. Käytiin ekana päivänä Lake Gardenilla, mikä oli järvi ja sen ympärillä oleva puisto. Näin suomalaiselle järvi ei ehkä mitään hirveän eksoottista ole ja kuulemma Torontossakin on ihan vastaavanlainen puisto. Käytiin puistossa myös Planetariossa, ei niinkään näyttelyn itsensä takia vaan tehokkaasta ilmastoinnista nauttimassa. Kuala Lumpurissa kun on huomattavasti kuumempaa kuin Singaporessa, täällä ilmeisesti meri viilentää useammallakin asteella. Samalla reissulla poikettiin myös Merdeka Squaren kautta, missä Malesia sai itsenäisyytensä vuonna 1957 ja Little Indiassa syömässä parasta ja tulisinta intialaista ruokaa mitä olen koskaan saanut. Kuulostaa ihmeellisemmältä kuin onkaan, sitä ennen olin syönyt intialaista ainoastaan koulun kanttiinissa :) Lauantaina ohjelmassa oli Batu Caves, Hindujen uskonnollinen paikka noin puolen tunnin bussimatkan päässä Kuala Lumpurin keskustasta. Valtava buddhapatsas, 272 porrasta ja paljon villejä apinoita. Luulin että olisin kuollut tuohon kiipeämiseen, mutta nähtävästi päivittäinen 130 porrasta kämpille alkaa tehdä tehtävänsä ja kunto parantua. Bussi tuonne Batulle lähti sopivasti Chinatownista, joten paluumatkalla oli kovinkin luonnollista jäädä syömään ja shoppailemaan. Paljon melkein aitoja Pradan ja Guccin tuotteita oli tarjolla, hinnat tarjouksessa ainoastaan minulle. Jotain pientä ja vähemmän pientä tarttui mukaan, onneksi oltiin tyttöjen kanssa otettu yksi jaettu ruumalaukku lentomatkalle. Mielenkiintoisin setä oli myyjänä putiikissa, josta ostin itselleni laukun. Näin kivan siinä roikkumassa ja menin ihmettelemään, hetken päästä setä tuli kertomaan että olen päivän ensimmäinen asiakas (kumma juttu kun kello oli kolme tai neljä iltapäivällä ja jokaisessa kojussa olin ensimmäinen asiakas) ja sanoi että hän ei jaksa ruveta tinkaamaan. Totesi samaan hengenvetoon hinnaksi 35 RM eli yhdeksän euroa. Kaikki muut myyjät aloittivat tinkaamisen noin 160 RM:stä, joten enpä oikein edes tiedä miten tuosta pitäisi tingata. Maksoin sitten 30 RM, mikä oli kyllä mielestäni ihan käypä hinta, tuolla summalla ei hirveän montaa euroa voi enää olla huijausta. Eipä tuolla Chinatownissa juurikaan muuta edes laukkujen, lompakoiden ja DVDlevyjen lisäksi ollut. Ja kun eihän tämä shoppailuksi riittänyt, niin sunnuntaina käytiin muun muassa kaakkois-Aasian suurimmassa ostoskeskuksessa. Vuoristorataa en siellä kokeillut, vaikka kuulemma olikin ihan täysikokoinen. Vaatteet täällä Singaporessa on käsittämätöntä kimalletta ja röyhelöä, joten lähinnä turhauttaa lähteä ostoksille muutamaa kauppaa lukuunottamatta. Malesiassa kuitenkin löytyy mun tyylisiä vaatteita ja hinnatkin on enemmän kohdallaan. Jännitystä aiheuttaa korkeintaan yhden koon halvat vaatteet, joita ei saa sovittaa. Eräitä hetkiä tuli peilin edessä vietettyä mittailemassa, mutta molemmat ostamani mekot olivat lopulta sopivia niin hintansa puolesta (yht. 12 euroa) kuin kokonsa.

Viikonlopun saldoa ovat myös isot irtokarkkipussit (kun en tänne kämpille voi tuoda karkkia muurahaisten takia ja sitä paitsi ne on parempia Malesiassa) ja ihan liian monta McDonalds käyntiä. Tämän lisäksi tuo guest house on sellainen, että vierailla on tapana kokoontua yhdessä juomaan kalja jos toinenkin siihen ulkopuolelle iltaisin. Ei siis mikään terveysloma ja nyt otetaan elämää takaisin haltuun. Kuitenkin siinä guesthousen ulkopuolella istuskellessa tavattiin jo ensimmäisenä iltana muun muassa machoista machoin italialainen ‘Pablo’. Joka ilta sillä oli eri tyttö vieressään, mutta yhtenä iltana paikan omistaja paljasti kyseisen herran olevan homo.. Tästä saatiin kyllä paljon viihdettä, en sitten tiedä miksi se niille tytöille lirkutteli kun kuulemma lopulta lähti miehen matkaan. Komiikkaa oli myös kun eräs guest housen työntekijä vakuutti aikamoisella tunteella että hän ei kyllä sitten ole homo – taustalla kun soi Celine Dionin “My heart will go on”.

Singaporen lentokentällä päästiin heti takaisin järjestykseen. Taksijono oli valtava, mutta onneksi takseille oli järjestetty neljä vierekkäin olevaa ruutua parkkipaikan tavoin. Työntekijä ilmoitti jonossa ensimmäisenä oleville että missä ruudussa olevaan taksiin heidän kuuluu mennä ja samalla ohjeisti takseja pillin avulla aina vapautuvaan ruutuun.