Kampuselämää

Lukukausi lähenee loppuaan, enää kaksi tenttiä jäljellä. Ensi viikolla olisi vielä jotain luentoja, mutta lähinnä kertausta. Osa on perutettukin. Pidän siis ansaittua lukulomaa Thaimaan aurinkorannoilla. Tässä kirjoituksessa vähän kuitenkin tietoa, että millaisessa paikassa täällä oikein asutaan ja opiskellaan.

Nanyang Technological University on maailman arvostetuimpia yliopistoja varsinkin kauppatieteiden opetuksen osalta. Ja tässä kohtaa arvostetulla tarkoitetaan maailman yliopistojen top listoja, joissa mitataan lähinnä julkaistujen artikkeleiden määrää. Todellisuuden ja etenkään opetuksen laadun kanssa sillä ei välttämättä ole yhtään mitään tekemistä, ainakin omasta mielestäni TTY:n opetus on parempaa. Yhteensä täällä opiskelee yli 30 000 opiskelijaa, joista tosin noin puolet on kansainvälisiä opiskelijoita. Varsinaisia vaihto-opiskelijoita ei montaa sataa ole, mutta monet tulevat naapurimaista kuten Indonesiasta, Malesiasta ja Kiinasta suorittamaan koko tutkintonsa tänne. Vaikka kyseessä onkin tekninen yliopisto, niin täällä pystyy kyllä opiskelemaan ihan kaikkea alkaen humanistisista tieteistä ja taiteista.

Kampusalue on yhteensä noin 200 hehtaarin kokoinen ja se sijaitsee noin 25 kilometria Singaporen keskustasta länteen. Varsinaisten luentosalien ja muiden opetustilojen lisäksi kampukselta löytyy muun muassa 16 hall of residenceä opiskelijoille ja erilliset majoitukset muun muassa niitä tarvitseville työntekijöille. Ïtse asun kahden hengen jaetussa huoneessa, alempana kuvassa oma puoliskoni huoneesta. Vessa ja suihkut on käytävällä, ne jaetaan koko kerroksen kesken. Hyvä tuuri kävi kyllä, sillä naapurihuoneissa asuu niin ikään vaihto-opiskelijoita. Jotkut ovat päätyneet paikallisten joukkoon ja vaikka se kuinka olisi avartavaa, niin näiden opiskelu- ja oheistoimintatahdilla ei kyllä paljoa aikaa jää kämppiksen kanssa seurusteluun. Hissiä meidän rakennuksessa ei luonnollisestikaan ole, joten käveltävää on 130 porrasta ja ylämäki aina kun haluaa täällä käydä. Tulee kyllä kaksi kertaa mietittyä jätskin ostoa ennen kuin täältä lähtee herkuttelemaan. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomessa kotiin kahdeksanteen kerrokseen mentäessä portaita on vähemmän ja siellä ei tulisi mieleenkään kävellä ylös jos hissi suinkin on toimintakunnossa :) Jääkaappia ei luonnollisestikaan ole, mutta kerrosta alempaa saa sekä kiehuvaa että kylmää vettä automaatista. Yhtenä aamuna noin kello viideltä tämä tosiasia harmitti astetta enemmän, varsinkin kun McDelivery petti meidät pahemman kerran. Baari-illan jälkeen banaani ei ole ehkä se mieluisin valinta yöpalaksi. Muuten ruokaa on oppinut hakemaan eikä kokkailua ihan hirveä ikävä ole. Toisinaan olisi kiva syödä juuri sitä mitä haluaa, mutta ei niin paljon että paistinpannuja rupeaisin hankkimaan tai ruokakaupassa käymään.

Jokaisen hall of residencen läheisyydessä on kanttiini, josta saa niin aamupalaa kuin varsinaista ruokaa. Tarjolla on myös länsimaista aamupalaa, johon kuuluu useimmiten paahtoleipää, keitettyjä kananmunia ja kahvia. Jugurttiakin saa lisähintaan. Kiitokset tästä, mun makuhermot (tai ihan vaan hermot) ei kestäis riisiä ja nuudeleita heti aamusta kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Juvenesmaisen tai ylipäätään suomalaistyylisen työpaikkaruokalan sijaan jokaisessa kanttiinissa on useita kojuja, joten ruokatarjonta on laaja. Pelkästään yhdessä kojussa on yleensä toistakymmentä erilaista annosta tarjolla. Opiskelijat eivät ota itse ruokaa, vaan se tarjoillaan heille lautasilla. Yleisesti ottaen tarjolla on ainakin kiinalaista, intialaista, länsimaista ja japanilaista ruokaa. Hintataso on noin 2-4 sgd aterialta eli ei mitenkään hinnalla pilattua. Jokaisessa kanttiinissa on lisäksi erillinen koju, josta saa ostaa ruokajuomat ja tuoreita hedelmiä jälkiruoaksi. Toki jokaisessa on tarjolla kiiviä, joten itse olen nämä kojut sivuuttanut suosiolla lukuun ottamatta tölkitettyjä juomia ja muita turvallisiksi arvioimiani tuotteita kuten kahvia. Tosin muutaman kuukauden empiirisen tutkimuksen jälkeen voisin väittää kahvin olevan kofeiinitonta. Tämän lisäksi kampukselta löytyy muun muassa Subway, McDonalds ja ruokakauppa.

Vaikka kampusalue on kovinkin iso, niin kulkeminen on helppoa. Täällä kulkee neljä linjaa ilmaisia shuttlebusseja ympäri kampusta ja tämän lisäksi kaksi julkista bussilinjaa, joilla pääsee läheiselle Jurong Pointin ostoskeskukselle ja metroasemalle. Kovinkaan usein täältä ei kuitenkaan tarvitse poistua, sillä kampukselta löytyy ruokatarjonnan lisäksi muun muassa kirjakauppa, ATK-kauppa, 7/11, lääkäri ja kampaaja. Tarvittaessa Panadolia ja muita käsikauppalääkkeitä saa supermarketista, josta löytyy melkein kaikki muukin tarvittava alkaen pyykkipojista ja roskakoreista.

Urheilumahdollisuudet ovat mittavat. Täältä löytyy urheilukerhoja jokaiseen lähtöön ja muun muassa kaksi ulkouima-allasta. Paikalliset opiskelijat myös urheilevat varsin intohimoisesti, mikäli pärjää tarpeeksi hyvin sekä opiskeluissa ja oheistoiminnassa niin saa jäädä asuntoloihin asumaan (ei mikään itsestään selvyys ensimmäisen vuoden jälkeen) ja saapa jopa itse päättää mihin kohteeseen haluaa. Toisaalta mikäs siinä uima-altaassa polskiessa kun ympärillä on palmupuita ja aurinko lämmittää kivasti selkää. Urheilun lisäksi täällä on jonkin verran kerhoja tiedekunnittain kuten TTY:llä kiltoja, mutta harrastekerhoja ei juurikaan ole. Kaikki muu oheistoiminta järjestetään asuntoloittain kuten erilaisia teatteriesityksiä ja varainkeruuta ties mihin tarkoituksiin. Ohessa kuva naapuriasuntolan järjestämästä MegaFest varainkeruutilaisuudesta. Liput siis maksavat muutaman dollarin ja sitä vastaan saa sitten kuponkeja, joilla voi ostaa esimerkiksi hattaraa tai pelata jotain pelejä. Tulipa tuossa taannoin järkytettyä itseään makealla popcornilla. Ei varmaan kaadeta niiden päälle mitään siirappia! Oli ehkä koko matkan suurin kulttuurishokki, vaikka ilmeisesti noita on tarjolla Saksassakin. Lisäksi paikalliset opiskelijat koputtavat ovelle harva se päivä ja yritetään myydä oikeastaan ihan kaikkea hyväntekeväisyyden nimissä. Ystävänpäivänä olisi saanut kukkia kotiinkuljetuksella, yhtenä iltana sai otattaa itsestään ja kämppiksestään yhteiskuvan, eilen tarjolla oli sipsejä.

Tulevaisuuden suunnitelmat kampuksen kehittämiseksi ovat vielä huimempia. Tulevien viiden vuoden aikana asuntolapaikkojen määrää kasvatetaan nykyisestä 10 000:sta noin 15 000:een, jolloin kaikilla halukkailla on mahdollisuus asua kampuksella. Samalla rakentavat myös uuden tutkimuskeskuksen ja lääketieteen opetukseen tarvittavat tilat, koska sitä täällä ei pysty vielä opiskelemaan. Seuraavien 15 vuoden aikana tänne on tarkoitus rakentaa muun muassa ostoskeskus, elokuvateatteri ja raideliikenne. Paikallisen tyylin tuntien ostoskeskuksellakin on kokoa vähintään kaksi kertaa Ideaparkin verran.

Ihan tavallinen perjantai

Lohduttaapa kuitenkin etten ollut yksin tenttiongelmani kanssa. Siirsivät tentit takaisin paikoilleen kun oli tullut niin paljon ongelmia opiskelijoille! Kumma juttu kun paria viikkoa ennen tenttiä siirtävät ajankohtaa.. Täällä on tosi paljon kansainvälisiä opiskelijoita, niin vaihtareita kuin kokonaista tutkintoakin suorittamassa.

Tänään on pitkäperjantai, jota en ehkä olisi edes muistanut ilman sähköpostiin kolahtanutta rehtorin pääsiäistervehdystä. Luentoja mulla ei perjantaisin edes ole ja kaikki kaupat on normaalisti auki. Mikään iso juhla tämä ei täällä ole kun kristittyjä on niin vähän koko väestössä. Maanantaina ei ole edes pyhäpäivää. Tosin tavanomaista enemmän oli ihmisiä liikenteessä kun kävin päivällä pyörähtämässä Chinatownissa ja keskustassa. Aamukahvin join Starbucksissa, kummasti olo on vaan huomattavasti virkeämpi kun saa oikeaa kahvia kanttiinien instantkahvin sijaan. Olen oikeasti sitä mieltä, että se on kofeiinitonta. Alennusmyynnitkin olivat alkaneet, tosin kestänevät ilmeisesti vain maanantaihin asti. Tuossa kuva Jurong Pointin eli lähimmän ostoskeskuksen käytäviltä. Kuvaan on vaikea tallentaa valtavaa ihmismäärää, mutta pyhäpäivinä ja viikonloppuisin täällä on yleensäkin olo kuin Hulluilla Päivillä. Hiljalleen tähänkin alkaa tottua, täällä nyt vaan on enemmän ihmisiä kuin Suomessa.

Ajatukset kovin seikkailevat Suomeen. Vaikka kovin täällä viihdyn ja päivääkään en vaihtaisi pois (paitsi ne viisi, jotka vietin vatsataudissa Koh Lantalla) niin Wappu olisi kiva. Kovasti täällä osa muista suomalaisista on suunnitellut meille omaa wappua vietettäväksi Singaporessa, mutta itse olen silloin reissussa. Enkä viitsi tulla tänne piipahtamaan vain sen takia, eihän se kuitenkaan oikea wappu ole vaikka hauskaa varmasti olisikin. Tosin reissulla matkassa mukana on muutama suomalainen, joten eiköhän me jotain keksitä vaikka lähikaupasta ei serpentiiniä saisikaan :)

Matkasuunnitelma alkaa olla valmiina seuraavaksi pariksi kuukaudeksi. Lennän maanantaina Phuketiin ja siitä jatkan Phi Phille tiistaina tai keskiviikkona. Kuala Lumpuriin lauantaina, josta todennäköisesti sunnuntaina lennän Medaniin Indonesiaan ja jatkan bussilla Lake Toballe. Phi Phi ei DiCaprion jälkeen esittelyjä kaivanne, mutta Lake Toba on maailman suurin vulkaaninen järvi Sumatralla. Kuvien perusteella odotan hulppeita maisemia. Singaporeen on tarkoitus tulla takaisin sitten seuraavana torstaina eli noin kymmenen päivän pyrähdys olisi tiedossa. Tenttien jälkeen mulla onkin tosiaan lento Filippiineille 11.5 ja sieltä paluu Singaporeen Hongkongin kautta 2.6. Kauaa ei silloinkaan paikallaan olla, vaan matka jatkuu Balille, Gilille ja Lombokiin 5.6. Sen jälkeen suunnitelmat ovatkin enemmän avoimet, Laos ja Myanmar kovasti houkuttelisivat. Hengästyttää kyllä jo tämänkin suunnitelman listaaminen :)

Nyt hyvää yötä! Huomenna ohjelmassa esseen kirjoitusta ja farewell illallinen.

Viimeisiä opiskeluja viedään!

No niin. Matkasuunnitelmat tehtynä ja lentolippuja varattuna niin paljon, että visa kaipaisi jäähdytystä. Viimeinen tentti 10.5., lento Filippiineille 11.5. Toki halpalentoyhtiöllä ilman mitään peruutus- tai muutosoikeuksia. Niin, tai siis tämä oli suunnitelma. Eilen tuli sähköpostia, että täällä onkin vaalit lauantaina 7.5 ja silloin on sitten pyhäpäivä. Kaikki kyseisen päivän tentit siirtyvät viikkoa myöhemmäksi. Huppista vaan, nyt sitten odotellaan että mitä tapahtuu. En kuulemma ole yksin ongelmani kanssa, mutta se nyt ei toistaiseksi hirveästi lohduta. Eipä hirveästi huvittaisi jättää kurssia, jonka eteen on tehnyt koko lukukauden töitä ja Kelakin varmasti arvostaa siitä saatavia pisteitä. Toisaalta ei uusi lentokaan ilmaiseksi tule.

Tänään oli viimeinen esitelmä, enää yksi essee kirjoittamatta ja toinen oikolukematta. Sitten alkaa olla lukukausi paketissa. Paikallisten opiskelutyyli hivenen hämmentää ajoittain. Itse aloin muulle ryhmälle puhua jo muutama viikko sitten, että pitäisi varmaan jotain tehdä. No, vihdoin viime viikolla alkoi tapahtua ja omaa osuuttani väkersin torstaina hirveällä kiireellä ennen kuin lähdettiin Kaitlynin kanssa Tiomanille. No, he sitten olivat “vähän” editoineet mun osuutta. Lopputuloksesta en edes tunnistanut mitkä oli mun tekemiä ja viimeiset kaaviot he lähettivät mulle viime yönä kahden aikaan. Kun oli kuulemma kiva lisä siihen mun osuuteen. Olipa hyvä että oli kello vähän tavallista aikaisemmin soimassa niin ehdin tutustua siihen ennen aamun esitelmää. Kyllä Suomessakin viimeisen illan ihmeitä harrastetaan, mutta täällä ne tuntuvat olevan lähinnä viimeisen yön ihmeitä.

Ylipäätään koko opiskelukulttuuri on aivan erilainen. Pakollisten läsnäolojen ja kotiläksyjen lisäksi nämä tuntuvat pänttäävän koko ajan. Nytkin olen kirjastossa ja tuossa vieressä joku poikaraasu nukkuu kirjojensa kanssa. Ainoa millä täällä on merkitystä on arvosanat. Sinällään siis pänttäämisen ymmärtäisi, mutta jos mulla on välikokeista ja esseistä arvosanana B:tä niin en kyllä ymmärrä miten näiden tarvitsee lukea näin paljon. Voisin väittää, että nuo mun raapustukset olisivat TTY:llä korkeintaan rimaa hipoen läpi ja aikaa en ihan oikeasti mitenkään ihmeitä käytä. Sen verran että varmistan läpipääsyn enkä nyt ihan vasemmalla kädellä kehtaa tehdä. Opintorekisteriotteeseen Suomessa nämä kurssit tulevat hyväksytty/hylätty merkinnällä, joten arvosanalla ei ole merkitystä. Täällä on paikalliset opiskelijat ihan kummajaisia, jos ehtivät baarissakin käymään ja hurvittelemaan opiskelujen ohella.

Cameron Highlands ja Pulau Penang

Taas on reppu pakattu ja toinen jalka ovesta ulkona. Tällä kertaa kohteena Pulau Tioman Malesian itärannikolla. Ennen kuin matka kuitenkaan jatkuu, niin lupailin jo alkuviikosta kirjoittaa mitä viime viikonloppuna teinkään. Tuossa myös havaitsin että oikeastaan reissublogi tästä on tullut, toisaalta en kyllä tiedä kuinka paljon normaalista arjesta ja koulutehtävien parissa pakerruksesta saa kirjoitettua. Sen verran todettakoon, että riisi alkaa tulla jo korvista ulos ja meksikolainen ruoka tiistaina maistui käsittämättömän hyvältä.

Viime keskiviikkona otin siis yöbussin Singaporesta kohti Cameron Highlandsia, joka sijaitsee noin 10 tunnin bussimatkan päässä keskellä Malesian niemimaata. Bussin ilmastointi oli tuttuun tyyliin täysillä – päällä oli muun muassa villasukat, pitkät housut, toppi, t-paita, pitkähihainen paita, neuletakki.. ja silti olin umpijäässä kun päästiin perille! Onneksi löysin hostellin missä hintaan kuului lämmin vesi :)

Cameron Highlands sijaitsee noin 2000 metrin korkeudessa. Siellä on muutama pieni kylä, paljon vuoria, mansikkatiloja ja teeplantaaseja. Kävin päivän pakettimatkalla ihmettelemässä ympäriinsä, tuolla kun on välimatkat niin pitkiä että kalliimmaksi ois tullut omatoimisesti lähteä kiertelemään. Kävi vielä hyvä tuuri ja löytyi äärimmäisen hyvä opas, joka oli asunut koko ikänsä siellä ja osasi kertoa paljon asioita! Teetä tuolla tuotetaan miljoonia kuppeja päivässä eikä sitä siltikään riitä vientiin vaan ainoastaan Malesian omiin tarpeisiin. Kuten kuvastakin näkyy, niin maisemat oli hulppeat. Vähän muistutti osittain alppeja kesällä, varsinkin kun tie oli vielä mutkainen ja pieniä kyliä siellä täällä. Teeplantaasien lisäksi päästiin käymään tehtaalla katsomassa valmistusprosessia. Vaikka kyseessä on yksi Malesian suurimmista plantaaseista, niin tehdas oli tosi pieni. Toisaalta kyllähän teekin menee pieneen tilaan.

Ohjelmassa oli myös vaellusta viimeistään siinä kohtaa kun matka jatkui viidakkoon niin huomasi ettei ihan alpeilla ollakaan. Noin korkealla ei ole viidakossa eläimiä, mutta eri kasvilajeja on useita satoja. Kuten tuosta oikealla olevasta kuvasta huomaa, niin aikamoista ryteikköä se viidakko oli. Tuossa menee siis polku :) Viimeistään tuolla rämpiessä olin aika onnellinen viileistä lämpötiloista, muuten olisi voinut olla jäljellä vain märkä läntti. Tosin tästä johtuen maa oli kyllä märkää ja housut olivat reisiin asti mudassa lenkkareista puhumattakaan. Viidakon jälkeen matka jatkui vielä mansikkatilalle, joka ei ihan hirveää ihmetystä kyllä allekirjoittaneessa aiheuttanut. Kevään ensimmäiset mansikat tuli kyllä syötyä, eivät olleet yhtä hyviä kuin Suomessa. Perhosiakin päästiin ihmettelemään! Siellä oli myös ötökkäfarmi, jossa oli ties mitä mönkijää. Pysyin suosiolla kauempana, hostellihuoneen vessassa kun asui kaks valtavaa hämähäkkiä riemastuttamassa mua.

Kahden päivän jälkeene tulin siihen tulokseen, että Cameron Highlands on nyt nähty ja matka voisi jatkua jonnekin suuntaan kun viikonloppuakin oli vielä jäljellä. Ensin olin kovaa vauhtia menossa Kuala Lumpuriin, mutta päädyin kuitenkin valitsemaan kohteeksi Georgetownin Penangissa. Se kun oli ollut jo alkuperäisen reittisuunnitelman varrella. Siinä mielessä varmastikin hyvä valinta, että formuloiden aikaan majoituksen hankkiminen ex tempore olisi saattanut olla hankalaa Kuala Lumpurissa. Mitään muuta hyvää tuossa valinnassa ei sitten ollutkaan. Georgetown on Unescon maailmanperintökohde. Jos tykkää temppeleistä niin kyllähän siellä nähtävää riittää. Mitään muuta siellä ei sitten osapuilleen olekaan. Likainen, ränsistynyt ja vanha kaupunki. Kävin ensimmäisenä päivänä kiertämässä kaupungin keskustan ja toisena päivänä Penang HIllillä ihastelemassa maisemaa kaupungin yli. Aika perinteiset ja matkaoppaan suosittelemat valinnat. No, nyt se on nähty ja uudestaan en ole menossa. Oli se silti kiva nähdä kun sitä jo tammikuussa pohdin.

Nyt reppu selkään ja kohti Tiomania!

Melaka – sekoitus Aasiaa ja Eurooppaa

 

Kaksi viikkoa sitten torstaina totesin flunssan jo alkavan väistyä. Perjantaina aamulla herätyskellon soidessa olo oli vähintäänkin hyvä. Eipä siinä kauaa ehtinyt ihmetellä ennen kuin pistin repun selkään ja lähdin äkkilähdöllä Melakaan!

Melaka sijaitsee noin 300 kilometriä Singaporesta pohjoiseen ja on nykyään Unescon suojelukohde. Muutama sata vuotta sitten se oli yksi maailman vilkkaimpia satamakaupunkeja. Sitä seuranneet englantilaisten, portugalilaisten ja hollantilaisten valtakaudet rapauttivat kuitenkin kaupungin aseman ja samalla muun muassa Singaporen satama vahvistui. Ulkomaisilla valloittajilla kun ei riittänyt mielenkiintoa sataman kehittämiseen ja loppujen lopuksi se jäi auttamattoman pieneksi jatkuvasti kasvaville laivoille. Kaupungissa on ainakin Lonely Planetin mukaan reilu 600 000 asukasta. Siitä huolimatta kerrostaloja ei ainakaan keskusta-alueella näy juurikaan. Liikennettä on sitten senkin edestä ja tienylitys ei meinannut välillä onnistua millään. Tosin kadut ovat kyllä kapeita ja ruuhkia yllättävän vähän. Ilmeisesti paikalliset osaavat vältellä keskustaa viikonloppuisin kun se on täynnä singaporelaisia turistibusseja. Nykyisen turismin kannalta valloitukset olivat siis hyvä juttu. Varsinkin lauantaina turistien määrä oli käsittämätön, välillä tuntui että kaikilla vastaantulijoilla oli kamera kädessä ja paikallisia näki vain palveluammateissa.

 

 

 

 

 

 

 

Lauantaina söin aamupalaa hollantilaisessa kahvilassa joen rannalla ja olo oli kuin Keski-Euroopassa olisin istunut. Kaupungin arkkitehtuuri on siis hienoa ja nähtävää riittää pariksi päiväksi – ei kuitenkaan sen pidempään ja viikonloppu olikin oikein riittävä aika kaupungissa vierailuun. Keskeisimpinä kohteina mainittakoon kaupungintalo ja sen yläpuolella mäenrinteessä oleva museoalue, Chinatown ja jokiristeily. Varsinkin viimeiseksi mainittu oli oikein silmiä avaava: osittain näkymät muistuttivat Venetsiaa hienoine siltoineen, toisinaan joenrannalla näkyi pelkkää hökkelikylää. Kaupungintalon edessä päivystivät riksakuskit.  Toinen toistaan hienommin koristellut riksat olivat kyllä ilo silmälle, varsinkin kun niissä soi vielä rakkauslauluja ja iltaisin valokaapelit syttyivät. Hemppistelyä viimeisen päälle! Hivenen tosin hymyilytti kun näin sen ainoan joukosta poikkeavan riksan, joka oli koristeltu Batman aiheiseksi :) Museorinteeltä löytyy muun muassa St. Paulin katedraali, joka on ylempänä kuvassa. Sen alapuolella oli suoraan portugalilaisten rakentama suojaus kaupungille ja museoita oli tosiaan enemmän kuin keskivertokaupungissa yhteensä. Itse tosin sijoitin museokäynneistä säästyneet rahat läheiseen Starbucksiin :)

Matka menneisyyteen

Viime keskiviikkona luentojen jälkeen matka suuntautui kohti Pulau Ubinia. Se saari, joka on osa Singaporea ja sijaitsee “varsinaisen” Singaporen ja Malesian välissä. Kun Singapore alkoi kehittyä huimaa vauhtia 1960 –luvulla niin Pulau Ubin ei seurannutkaan kehityksessä mukana vaan edelleenkin siellä voi käydä ihmettelemässä vuosikymmenien takaista elämää. NIin, tai vaihtoehtoisesti käydä katsomassa miltä monet paikat täällä Kaakkois-Aasiassa edelleen näyttävät. Saarella asuu noin satakunta asukasta, joskaan läheskään niin paljon asutusta ei näkynyt. Kaipa ne on sitten hyvin piilottaneet mökkinsä palmujen katveeseen.

Vuokrattiin Kaitlynin kanssa pyörät ja lähdettiin omatoimisesti seikkailemaan ympäri saarta. Alkuun oli vähän olo että enhän mä pysy edes pystyssä, mutta kyllähän se siitä sitten lähti. Ainakin paremmin kuin paikallisilla – eihän täällä juurikaan kellään ole polkupyöriä niin eivät ne niillä juurikaan osaa ajaa. Kämppis ei osaa ollenkaan, olisi kuulemma muuten tullut mukaan. Tarkkaan sai kyllä katsoa eteensä kun muut ajoivat mutkitellen koko tien leveydeltä jokseenkin arvaamattomasti. Onneksi oli sentään asfaltoitua tietä, yhdellä maastopolulla käytiin mutta meni niin huonokuntoiseksi että käännyttiin suosiolla takaisin. Matkan varrella näkyi niin viidakkoa, jokia kuin valtavia liskojakin ylittämässä tietä. Koirat juoksivat vapaina. Autoja ei ollut kuin muutama, pääasiallisesti ihmiset kulkevat siellä polkupyörillä. Hotelli ja pari leirintä-aluettakin löytyi ja olisihan tuo ihanteellinen pakopaikka viikonlopuksi. Vähän kuin suomalaisten mökkimaisemat, joskin pitelee parempia ilmoja kuin keskiverto juhannuksena. Lenkille ei tullut pituutta kuin kymmenisen kilometriä, mutta kuuma oli senkin edestä ja vettä kului käsittämätön määrä.