Temppeleitä ja geishoja Kiotossa

Neljä päivää Kiotossa, Osakassa ja Narassa. Osakassa ei ole muuta nähtävää kuin Kiinan konsulaatti, josta toivottavasti saa viisumin vaikka hakuprosessi ei mennytkään ihan putkeen. Note to self: jos on pakko matkustaa yöbussilla ja ottaa sen jälkeen vielä malarialääke niin voisiko tuollaiset viralliset asiat unohtaa ihan suosiolla? Universal Studios siellä olisi myös kiinnostanut, mutta maksoi vähän turhan paljon varsinkin kun ottaa huomioon että kävin juuri Singaporen vastaavassa. Jätin siis välistä ja saan samalla hyvän tekosyyn palata Japaniin sitten kun olen löytänyt itselleni rikkaan miehen tai kun vanhemmat alkavat suunnitella seuraavaa perhelomaa. Kiotossa ja Narassa sen sijaan ihmeteltävää riittäisi useammallekin viikolle. Upeita temppeleitä, vielä upeampia puistoja ja kauniita geishoja. Täältä löytyi juurikin se Japani, jota aina saa ihastella lehtien kuvista ja matkaesitteistä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Temppeleitä on käsittämättömän paljon ja ne koostuvat useista rakennuksista. Yleensä niitä ympäröi valtavat, äärimmäisen hyvin hoidetut puutarhat. Yhden temppelin ja sen puutarhan takaa löytyi bambumetsä. Sen lisäksi täällä kävelee kaduilla paljon geishoja. Ihan oikeitakin sellaisia, mutta myös turisteja jotka on vaan puettu geishoiksi noin 40 euron korvausta vastaan. Oikeat geishat tunnistaa yleensä siitä että niillä ei ole kameraa mukana eivätkä ne kierrä temppeleitä vaan ovat yleensä hyvinkin kiireisiä. Töissähän siinä ollaan. Asun siis Kiotossa Gionin geisha-alueella, joten niitä on näkynyt enemmänkin. Rakennukset ovat tällä alueella matalia puutaloja, sellaisia tummia. Juurikin sellaisia, mitä Japanissa olettaa olevan.

Nara on vähän kuin Kioto pienoiskoossa. Paljon temppeleitä ja puistoja, mutta ei siis lähellekään samoissa määrin kuin Kiotossa. Kovasti sitä kehuttiin matkaoppaassa ja myös muut reissaajat sanoivat tykänneensä, joten kävin tänään itsekin siellä ihmettelemässä päiväreissulla. Rauhallinen ja idyllinen pikkukaupunki, jossa on kesäisin enemmän kuin kuuma. Tällä hetkellä Kioton seudulla päivälämpötilat ovat olleet noin 33-35 astetta ja aurinko paistaa. Ihanteellinen rantalomaan, hivenen rankka kaupungilla kävelyyn. Ei tämä silti liian kuuma ole, olosuhteet kelistä nauttimiseen eivät vain ole kaikkein ihanteellisimmat. Ei siis tietoakaan etukäteen pelkäämästäni sadekaudesta. Narassa varjoisat paikat olivat kuitenkin tiukassa – yleensä siellä lepuutteli jo muutama peura. Koko kaupungin keskusta ja puistoalue olivat samalla tavalla täynnä villejä peuroja kuin Suomessa rusakoita. Tosin peurat pysyivät paikallaan ja ihmisten ihmeteltävänä, joten niitä oli koko ajan näkyvillä noin joka puolella. Juttelin aamupalalla saksalaisen pojan kanssa, joka kertoi että häneltä peura oli vienyt kartan kädestä. Ovat siis tottuneet saamaan ruokaa turisteilta.

 

 

 

 

 

 

Mitään lomailua tämä Japani ei kuitenkaan ole vaan matkailua. Joka päivä aina Tokiosta alkaen olen kävellyt yli kymmenen kilometriä, joinain päivinä huomattavasti enemmänkin. Vähän alkaa kroppaa jo väsyttää, tänään alkoi eteneminen ajoittain muistuttaa lähinnä laahustamista tai taapertamista. Huomenna saa ottaa onneksi rauhallisemmin, tosin vuorossa on reissupäivä joten kävelylenkki suoritetaan rinkka selässä. Japanin hintataso on onneksi sen verran kalliimpi, että tuliaisia ei ole juurikaan tarttunut mukaan.

Fujifilm, Fujicolor, Fujitec.. Mt. Fuji!

Tämän vuoden juhannusreissu suuntautui kaikkien Fujien esikuvalle, Japanin korkeimmalle vuorelle Mt. Fujille. Korkeutta kyseisellä tulivuorella on vajaan neljän kilometrin verran. Kiipeilyhaaveet jäivät tosin haaveilun tasolle, koska rinkasta ei löytynyt tarvittavaa varustusta. Kesäisinkin huipun lämpötila on vain pari astetta plussalla, joten pipo ja hanskat olisivat olleet tarpeen pitkistä housuista puhumattakaan. Tämä takaisku ei kuitenkaan estänyt vaellusta läheisen Kawakuchiko järven ympäristössä, parin päivän aikana kilometrejä kertyi kiitettävästi ja tuli myös havaittua kuinka tyhmältä palanut naama näyttää vaaleiden hiusten kanssa. Luonto oli uskomattoman vihreää ja kukat kauniita, paljon löytyi myös Suomesta tuttuja kasveja kuten apiloita ja päivänkakkaroita.

Edeltävässä kirjoituksessa kehuin Tokion majoitusta – nyt olikin sitten vuorossa vähän mielenkiintoisempi majapaikka. Japanissa kannattaa siis varata etukäteen, on yleensä halvempi vaihtoehto ja sen lisäksi näiden kulttuuri on sellainen että sisälle ei vaan sovi tupsahtaa varoittamatta. Saavuin paikalle noin minuutilleen ilmoittamanani aikana. Tunnin verran istuin kuistilla ja odotin että joku tulisi avaamaan. Sen jälkeen tartuin puhelimeen ja langan toisessa päässä setä kertoi, että omistaja oli joutunut poistumaan paikalta perhesyiden vuoksi ja avain oli odottamassa minua auton alla. Kovasti sain kahden päivän ajan lupailuja, että omistaja on tulossa takaisin hetkenä minä hyvänsä. Tästä huolimatta vietin kaksi päivää yksin kyseisessä majatalossa, muita asiakkaitakaan kun ei ollut. Yrittäessäni sähköpostitse kysellä luvattujen palveluiden kuten internetin ja ilmaisen matkatavarasäilytyksen perään sain vain ilmoituksen, että olen hankala ihminen ja jos en poistu talosta tiettyyn hetkeen mennessä (joka oli 11 tuntia ennen varausvahvistuksen check-outia), he soittavat poliisit ja syyttävät minua murrosta. Nyt odotellaan tuleeko lisäveloituksia luottokortille, vähensin nimittäin kellon alle jätettävästä laskun loppusummasta muun muassa matkatavarasäilytyksestä aiheutuneet kulut. Itsessään hostelli oli kyllä oikein siisti ja hyvin hoidettu, mutta ehkä kuitenkin ennemmin valitsisin bambuötökkämajan. Kaksi yötä isossa talossa olivat sen verran rankkoja, että Suomeen palattuani hankin kämppiksen/poikaystävän/muutan takaisin äidin ja isin luo. Yksinään pimeässä ei ole hyvä olla vaikka nukuinkin valot päällä.

Nousevan auringon maa

Yö lentokentällä, jalat rakoilla ja 22 tuntia hereillä – mikäs sen parempi asetelma lähteä etsimään hostelliaan. Varsinkin kun normaalin osoitteen sijasta muistilapussa luki Anne Hostel, Yanagibashi 2-21-14. Nohevampihan tuosta jo bongaa numeroista millä alueella, missä korttelissa ja mikä talo on kyseessä. Täällä ei siis ole kaduilla nimiä tai muita länsimaalaisia hömpötyksiä eivätkä nuo talot ja korttelit ole edes numerojärjestyksessä. Tällainen tyhmempi luottaa metroaseman karttaan, joka ei sitten ollutkaan yläreuna pohjoiseen ja kävelee tunnin ympyrää noin neliökilometrin alueella se rinkka selässä ja jalat rakoilla. Ostin nimittäin Singaporesta uudet kengät (on hienot!) ja niitä ei ollut ihan fiksuinta laittaa jalkaan ensimmäistä kertaa siinä kohtaa kun kävelee viisi kilometriä se jo muutamaan otteeseen mainittu rinkka selässä. Onneksi ulkona sentään oli valoisaa, täällä pohjoisemmassa tuo kesäaika näkyy selkeästi pidempänä päivänä kuin päiväntasaajalla.

Noin kello seitsemältä aamulla löysin vihdoin hostellille. Itku kurkussa ja pahanhajuisena soitin ovikelloa – enkä sitten osannut edes käyttää numerolukkoa vaikka sain ovipuhelimen kautta ohjeet. Onneksi sieltä iloinen respan tyttö hyppi alakertaan pelastamaan rättiväsyneen ja hieman nolostuneen reppureissaajan. Mun pedissä nukkui jo joku, mutta sain onneksi samaan hintaan sängyn pienemmästä neljän hengen huoneesta, jonka olen kaksi päivää jakanut ainoastaan itseni kanssa. Ylipäätään täällä paikalla on aivan loistava hinta-laatu suhde. Aamupala kuuluu hintaan, rauhallisella paikalla ja täällä on niin puhdasta että käyn suihkussa ilman läpsyjä. Sitä en siis tehnyt edes Singaporessa kampuksella.

Kaksi päivää tässä on nyt matkailtu tehokkaasti ympäri Tokiota. Suurin osa kaikesta kirjoituksesta ja kylteistä on japaniksi ja harvempi täällä puhuu englantia. Tästä huolimatta vatsa on täynnä, pyykit puhtaat ja olen nähnyt ne nähtävyydet mitä olen halunnut. Iso hymy vaan naamalla ja paljon selitystä käsillä niin kaikki on ainakin toistaiseksi onnistunut. Taidetta olen ihastellut niin galleriassa kuin taidemuseossakin, varsinkin jälkimmäisessä oli tosi hieno näyttely mutta valitettavasti siellä ei saanut kuvata. Alla oikealla on kuva “Imperial palacesta”.

Kokonaisuutena Tokio on enemmän kiinalainen ja itämainen kuin länsimaalaisen kiiltävä kuten Singapore. Jostain syystä olisin odottanut toisinpäin. Japanilainen vaatemuoti on hienoa, luojan kiitos hinnat eivät ole juurikaan Suomea halvemmat ja visa jäi tänään hostellille. Muuten olisi voinut käydä hassusti. Kokonaisuutena hieno kaupunki, mutta vähemmän erilainen verrattuna muihin suurkaupunkeihin kuin olisin olettanut tässä nykyisessä Japani-villityksessä, joka tuntuu ainakin Suomessa vallitsevan. Alla olevissa kuvissa vähän näkymää kaduilta, temppelistä ja ruokapöydästä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvaajan lisäksi (tai sijasta..) kiitosta näistä kuvista kuuluu myös upouudelle kameralleni, joka maksoi budjetoitua enemmän mutta on kyllä osoittanut olevansa hintansa arvoinen jo nyt. Tämän huomaa hyvin esimerkiksi tuosta alhaalla vasemmalla olevasta öisestä kuvasta Tokiosta, se on otettu ikkunan läpi ja automaattisilla yökuvaus asetuksilla. Ei hassumpi vaikka itse sanonkin, ainakaan verrattuna vanhalla kameralla otettuihin vastaaviin jotka yleensä poistin saman tien.

Äkkilähtö Kaukoitään

Singapore on nyt hyvästelty ainakin toistaiseksi, tällä reissulla ei ole enää tarkoitus sinne palata. Hyvin nukutun yön jälkeen (eli siis ne kaksi tuntia jotka lentokoneessa torkahdin) jaksoin yllättävän hyvin koko perjantai päivän kierrellä vielä kaupunkia. Viikonlopun ohjelmassa olivat vielä kampaaja, leffateatteri, sentosa ja vähän turhankin paljon shoppailua. Onhan rinkassa taas tilaa kun Tamara ystävällisesti vei osan tavaroista Suomeen.. Mitään ihmeellistä en siis tehnyt vaan lähinnä oli sellainen tavallinen viikonloppu Singaporessa, joita tässä kevään aikana tuli jokunen vietettyä silloin kun ei oltu viikonloppureissulla. Hangover 2 on loistava leffa, varsinkin kun se sijoittuu Bangkokiin niin oli tutuissa maisemissa ja ennen kaikkea tutussa kulttuurissa. Sinällään toimii ihan itsenäisenä, mutta antaa paljon enemmän jos on ykkösosan nähnyt. Kampaajakäynti ja hiusten vaalennus oli niinikään onnistunut, ainakin jos sitä kysytään paikallisilta miehiltä. Ei ihan hirveästi tarvitse näyttää hukassa olevalta kun auttajia jo riittää.

Yllä kuvat Orchard Roadilta ostoskeskuksesta ja Bugisista moskeijasta lähellä Arab streetia. Leffakäynnin yhteydessä törmäsin puolestaan VivoCityn ostoskeskuksessa kolmeen iloiseen klovniin ja ulkopuolella muoviseen lumiukkoon.

Tätä kirjoittaessa istun lentokoneessa matkalla kohti Tokiota ja Japania. Vihdoinkin kun pääsin matkaan, pieniä haasteita oli lentokentällä kun näiden mielestä mun Bangkok - Helsinki lentolippu heinäkuun lopulla ei todista että olisin Japanista poistumassa seuraavan kolmen kuukauden aikana. Todistamiseen riitti kuitenkin varaus lauttalipusta, jota ei tarvinnut maksaa varatessa eikä lomakkeeseen joutunut täyttämään nimeä ja sähköpostiosoitetta kummempia tietoja. Vielä olisi pari tuntia lentoa jäljellä, yhteensä tällä on siis kestoa yli seitsemän tuntia. Vähän kauhistutti etukäteen lähteä halpalentoyhtiöllä tällaista matkaa lentämään, näissä kun ei ihan hirveästi ole tilaa. Matkustajia ei kuitenkaan ole kovinkaan paljoa, joten sain itselleni kolme penkkiä. Ei valittamista :) Reittisuunnitelmat menivät siis loppumatkan osalta uusiksi, alkoi pikkuhiljaa tulla sellainen olo että Kaakkois-Aasia on jo nähty. Australiassa kun on talvi niin Japani ja Kiina alkoivat kuulostaa oikein hyviltä vaihtoehdoilta. Seuraavan viiden viikon aikana tarkoituksena on matkustaa Tokio – Mt. Fuji – Kyoto – Hiroshima – Fukuoka – Peking – Shanghai – Bangkok. Tosin eipä nämä matkasuunnitelmat ennenkään ole ihan hirveän tarkkaan pitäneet, katsotaan mihin päädytään.

// Tätä julkaistaessa istun Tokion lentokentällä ja odotan aamun ensimmäistä junaa. Sivistysvaltiossa ollaan ja taksi maksaisi kilometriltä enemmän kuin litra mansikoita, yöaikaan julkiset eivät kuitenkaan kulje ja lento oli sen verran myöhässä että illan viimeiseen en ehtinyt. Vartijasetä kävi jo sanomassa, että lattialla ei saa istua. Tai näin ainakin kuvittelisin hänen kertoneen, kyllähän se asiansa toisti ystävällisesti muutamaankin otteeseen mutta eipä tuo mun japanin ymmärrystä parantanut ollenkaan. Meneehän se yö näinkin. Eihän siitä ole kuin vajaa viikko kun Balin lentokentällä päätin olevani liian vanha tällaiseen.

Bali–paljon enemmän kuin Kuta

Gilin jälkeen matka jatkui takaisin Balille, joskin kohteena oli Ubud. Se sijaitsee Balin keskiosissa ja on tunnettu taidekeskuksena. Siellä on turismia ihan reilusti ja matkamuistoja löytyy jokaiseen makuun. Jonkin verran taksikyydin tuputtajat kävivät välillä hermoille, mutta kokonaisuutena varsin mukava kohde. Balilla näkyy kyllä hyvin kuinka vaurasta täällä on muuhun Indonesiaan ja Kaakkois-Aasiaan verrattuna, australialaiset turistit ovat tänne kantaneet rahaa jo muutaman kymmenen vuotta ja onhan täällä kahvin tuotantoakin.

Ensimmäisenä päivänä Ubudissa Tamara lähti elefanttisafarille ja minä ihmettelemään kaupungin ulkopuolella olevia riisipeltoja. Eivät nuo yhtä hienoja olleet kuin Filippiineillä, mutta rauhallisen aamupäiväkävelyn siellä sai silti tehtyä. Parissa hindutemppelissä ja taidegalleriassakin tuli käytyä siinä matkan varrella. Toisena päivänä ohjelmassa oli apinametsässä käynti, joka oli muuten ihan hotellin vieressä. Apinoita sai ihailla aamupalallakin :) Tosin vierailu loppui lyhyeen kun kovinkin ahneet apinat kävivät turhan tuttavallisiksi ja päätettiin pelastautua jonnekin pois niiden ulottuvilta. Loppupäivä kuluikin mukavasti shoppaillen.

Nyt istuskelen Balin lentokentällä. Löysin katon pääni päälle, langattoman verkon ja pistokkeen koneen laturille. Tamaralla oli lento tänään iltapäivästä Singaporeen ja sieltä jatko Helsinkiin. Mä vitkuttelin jatkosuunnitelmien kanssa sen verran pitkään, että tuon lennon hinta oli pompannut jo korkealle. Niinpä lähden huomisaamun ensimmäisellä lennolla kohti Singaporea. Tästä lentokentältä ei ole kuin pari kilsaa matkaa Kutan sykkeeseen ja kävinkin siellä kääntymässä. Viihdyin niin hyvin, että tulin ennemmin kymmeneksi tunniksi lentokentälle. En viitsinyt mitään hostellia metsästää täksi yöksi kun lento on kuitenkin jo kuudelta aamulla niin ei siinä olisi ehtinyt nukkua kun pari tuntia. Kutalla yritti setä taas huijata rahanvaihdossa ja kaikki hengittivät niskaan kun olisi pitänyt ostaa luoja ties mitä. Matkamuistomyyjät kutsuivat mua darlingiksi huudellessaan perään, meinasin muutamaa setää humauttaa vesipullollani närkästyksissäni kunnes huomasin että olin se darling myös naispuolisille tyrkyttäjille.Voin kertoa että fiilikset oli kyllä jotain ihan muuta. Enkä muuten käynyt edes samoilla rahanvaihtajilla, tosin matkaoppaatkin varoittelivat että Kutalla täytyy olla tosi tarkka vaihtaessaan rahaa.

Tosin eivätpä ne apinatkaan aina mitään kavereita ole.. Mulla oli vesipullo ja Tamaralla laukussa banaaneita. Eivät onneksi käyttäneet kynsiä.

Minä (sydän) GT

Singapore vaihtui Indonesiaan ja lento suuntautui kohti Denpasaria Balilla. Oltiin Tamaran kanssa yksi yö Kutalla ja jouduttiin huijatuksi ainakin kolmeen kertaan. Ensin rahanvaihtajat, sitten hotellinomistaja ja lopulta vettä ostaessakin sai liian vähän vaihtorahaa takaisin. Tämän lisäksi koko alue muistutti lähinnä ylikehittynyttä Kanariansaarta, joten ei liene yllätys että visiitti kyseiseen paikkaan jäi noin 12 tunnin pituiseksi. Siinä kalpenivat Phuketit ja Pattayat tuon komeuden rinnalla. Itse joudun sinne vielä yhdeksi yöksi palaamaan, koska aamulento Singaporeen lähtee kuudelta ja Kuta on ihan lentokentän vieressä.

Balin vieressä sijaitsee maakunta ja saari nimeltään Lombok, joka on ainakin länsimaalaisten turistien keskuudessa huomattavasti tuntemattomampi. Gili tarkoittaa Indonesiaksi saarta. Gilisaarilla tarkoitetaan puolestaan kolmea Lombokin luoteispuolella olevaa pientä saarta: Gili Trawangan, Gili Meno ja Gili Air. Paikallista asutusta niillä on yhteensä muutama tuhat, autoja ja mopoja ei ole vaan kulkeminen tapahtuu hevoskärryillä ja keskimäärin yhden saaren ympäri kävelee vajaassa kahdessa tunnissa. Kaikille saarille on yhteistä myös valkoiset hiekkarannat ja kirkas sininen vesi.

Onneksi paratiisi ja rauha ei ollut siis kuin muutaman tunnin matkan päässä Kutalta ja Balilta edellämainituilla Gili saarilla, joista meidän lomakohteeksemme valikoitui Gili Trawangan. Se on saarista kaikkein kehittynein (pankkiautomaattikin löytyi!) ja eniten nuorison suosiossa. Poliisia ei ole, vaan ongelmatilanteet hoidetaan kyläläisten kesken. Tästä syystä myös sieniä tarjotaan kovinkin julkisesti, itse asiassa ensimmäisenä kun hotellille päästiin niin respan pojat kysyivät kiinnostaako kuumatkailu. Muutaman rannalla vietetyn päivän jälkeen oltiin molemmat enemmän kuin vakuuttuneita valinnastamme ja päätettiin jäädä Gili T:lle koko viikoksi sen sijaan että oltaisiin lähdetty muita saaria ihmettelemään. Aamulla rannalle, illalla syömään ja sitten nukkumaan että jaksaa taas herätä aikaisin ruskettumaan. Itse en ole koskaan ollut näin ruskea ja Tamara onnistui polttamaan itsensä noin ensimmäistä kertaa koskaan. Yhtenä päivänä käytiin snorklaamassakin, mutta ei uskallettu mennä riutoille kun siellä on kuulemma haita. Jäi siis myös merikilpikonnat näkemättä, mutta onpahan molemmilla kaikki raajat tallessa.

Paluu sivistyksen pariin

Kaupunkilaistytön on hyvä olla neonvalojen välkkeessä, varsinkin kahden viikon maaseutumatkailun jälkeen. Kolme päivää Hongkongissa ja saman verran Singaporessa toivat elämään mukavan sekoituksen shoppailua, turistikohteita, museoita ja ihmisvilinää.

Viime vuonna Hongkongissa oltiin Kambotsan ja Vietnamin jälkeen, tänä vuonna Filippiinien. Tiedä sitten johtuuko tästä vai onko kaupunki oikeastikin niin upea kuin luulen sen olevan, mutta joka tapauksessa kyseessä on ehdottomasti yksi suosikkejani. Parhautta on istua ikkunapaikalla Starbucksissa korkeuksissa, juoda oikeaa kahvia ja ihmetellä alhaalla olevaa ihmisvilinää. Chunking Mansionista saa pikkuintialaisilta halvan huoneen ja nähtävää riittää enemmän kuin tarpeeksi. Ensimmäisenä päivänä suuntasin vähän syrjemmälle keskustan vilinästä pienelle saarelle ihmettelemään luontoa, mutta lukuisista hyttysenpuremista viisastuneena pysyin seuraavat kaksi päivää visusti sivistyksen parissa. Tuolta saarelta löytyi lukuisten temppelien ja kiviasetelmien lisäksi kiinalainen hautausmaa, jossa hautakivet oli suunnattu merelle päin ja näkymä oli upea.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hongkongin ydin on oikeastaan jakautunut kahteen osaan. Kowloon muistuttaa lähinnä Kiinaa. Valtavasti  erilaisia mainoskylttejä, katukauppiaita myymässä ties mitä melkein aitoa tavaraa ja ihmisiä kävelemässä maailman tiheimmin asutulla Mong Kokin alueella. Vastakohta löytyy vain parin metropysäkin päästä, missä peilitalot kohoavat kilpaa auringossa ja ostoskeskukset kiiltävät niin paljon Guccia ja Pradaa ettei tennareilla kehdannut mennä sisälle. Aiemmista vahingoista viisastuneena tänä vuonna museotarjonnasta vastasi taidemuseo, joka yllätti varsin positiivisesti. Sieltä löytyi jos minkälaista installaatiota, valitettavasti valokuvaaminen oli kuitenkin kiellettyä. Riemunkiljahduksia kuultiin myös kun reppureissaaja löysi Espritin Outletin ja H&M:n sattumalta (tarkistettuaan sijainnin ensin netistä) – tosin riemu vaihtui tuskaksi kun rinkka piti taas nostaa niskaan.

Singaporeen saavuttaessa kone oli myöhässä ja Tamara odottelikin jo väsyneenä Changin lentokentällä. Kuten aikaisemmista kokemuksista muistetaan, niin turistina olo Singaporessa ei ole mitään lomailua. Kahdessa päivässä kierrettiin niin eläintarha, Chinatown ja Sentosa. Vaikka kevään olenkin ollut siellä, niin edelleenkin riittää uutta nähtävää. Sentosalta löytyi Universal Studios, joka oli hulppea! Siellä saisi varmasti ihmeteltyä koko päivän, varsinkin kun paikalliseen koskiseikkailuun oli pahimmillaan 90 minuutin jono. Paikalliset jonottivat, me emme. Huvipuistolaitteiden lisäksi erilaisia esityksiä oli tarjolla jatkuvasti. Onneksi vuoristoratoihin pääsi nopeammin kuin myös 4D –leffateatteriin. Jälkimmäisessä kolmiulotteisen näkymän lisäksi penkit liikkuivat ja kun leffassa avattiin pullo skumppaa niin yleisön päälle suihkutettiin vettä. Enpä haluaisi siis kauhuleffaa tuollaisena versiona katsoa, mutta piirrettyihin oikein toimiva. Sentosan kasinollakin käytiin ihmettelemässä ja vähän pelattiinkin, tosin ei voitettu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tehokkaan viikon jälkeen onkin aika nostaa nilkka ylös ja lähteä Balin kautta Gili saarten aurinkorannoille odottamaan nivelsiteiden parantumista. Enpä tässä viikon aikana ole raskinut niitä lepuuttaa kun on ollut niin paljon nähtävää ja ihmeteltävää.