Banauesta matka jatkui yhdeksi päiväksi Sagadaan. Siinä olisi tarpeeksi aikaa käydä ihmettelemässä lähistöltä löytyviä luolia, joita on joskus aikojen alussa käytetty hautapaikkoina. Postikorteissa olen ihastellut kuvia luolan seinämissä roikkuvista hautaarkuista. Sadekausi on kylläkin tehnyt tuloaan jo viikon verran, sade alkaa yleensä puolenpäivän jälkeen ja jatkuu pimeän tuloon asti. Tosin sehän ei ole ollut mikään ongelma kun on paikallisten tavoin herännyt jo kuuden aikaan ihmettelemään.
No, eihän se reissu sitten kuitenkaan ihan niin hyvin mennyt. Toinen nilkka tosiaan nyrjähti vaelluksella ja sitä sitten kovasti varoin. Matkalla Sagadaan kävin ostamassa vettä ja kaaduin uudestaan portaissa, lopputuloksena toinenkin nilkka nyrjähti. Niin pieni ankka sitten vaappui Sagadaan vain havaitakseen taifuunin iskevän juuri sinä yhtenä päivänä, joka siellä oli aikaa kierrellä.
Viharakkaus -suhde Filippiineihin on tullut päätöksen tällä erää. Odottelen lentokentällä pääsyä Hongkongiin. Luonto on täällä uskomattoman kaunista, ihmiset ystävällisiä ja elämä mukavaa, mutta välillä kovin raskasta. Olo on kuin sukulaisten luona olisi majaillut kaksi ja puoli viikkoa, vähän omaa aikaa ja rauhaa olisi hyvästä. Täällä ei juurikaan länsimaalaisia turisteja näy, joten sitäkin enemmän tällainen vaaleatukkainen yksinään matkustava tyttö kiinnostaa. Ihmiset tuijottavat kadulla ja tulevat kyselemään kaikkea.
Kyllä, luitte aivan oikein. Aurinko on tehnyt tehtävänsä ja hiukset ovat vaaleat ties kuinka monen vuoden jälkeen. Ei täällä aina sada :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti