Mikään ei ole niin fiksu kuin teekkari – vaikka olisikin tällainen käsienheiluttelija. Sain liiankin helposti facebookin ja blogspotin toimimaan täällä sensuurin luvatussa maassa. Kaksi päivää siis takana Pekingissä ja ensivaikutelmana todettakoon, että on tämä valtava! Kiinalaisia on jokaisessa turistikohteessa enemmän kuin Suomessa asukkaita ja normaalitkin tiet on tuplaten leveämpiä kuin mihin olen tottunut.
Matka Seoulista sujui hyvin, vähän hämmennystä tuli kun lentokenttäbussi jätti parin kilsan päähän hostellista ja siinä sitten joku paikallinen rupesi mua auttamaan. Kehotti ottamaan taksin bussin sijasta, sellaisen viittoi pysähtymään ja kertoi vielä kuskille mihin olen menossa. Kuski lähti ajamaan ja kieltäytyi laittamasta mittaria päälle. Tässä kohtaa varmasti kaikki jo kohottavat kulmakarvojaan ajatellen “paljonko tyttörukka joutui maksamaan kyydistään?!”. No vajaat kaksi euroa. Ja vielä maksun jälkeenkin kuskin virne oli sitä luokkaa, että olisi veloittanut vähintään sata euroa omaan pussiin ylimääräistä. Kaikki tavaratkin tarkistin kolmesti ja mitään ei ole viety. Vahva fiilis edelleen, että jotenkin mua huijattiin, mutta en kyllä yhtään ymmärrä miten.
Eilen otin ihan rauhallisesti, kävin Tiananmen aukiolla ihmettelemässä ja kävelin ympyrää hotellin lähimaastossa. Tai siis itse asiassa majailen tässä niin hyvällä paikalla, että Tianmen aukiokin on ehkä kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Tänään vuorossa oli Kielletty kaupunki, joka ei ehkä ollut ihan paras valinta viikonloppuna vierailtavaksi. Siellä oli ihmisiä ihan käsittämätön määrä. Paikkana se on valtava, kiertelin nelisen tuntia muurien sisällä ja en nähnyt edes kolmasosaa. Vähintään pari päivää pitäisi varata mikäli haluaisi käydä kunnolla läpi. Totesin tuon kuitenkin olevan riittävä määrä minulle, varsinkin kun ulkolämpötila oli 38 astetta (tosin täällä ei ole kosteaa, joten tuo on vielä ihan kiva) ja en mahtunut siellä tungoksessa olemaan. Sieltä poistuessani huomasin tien toisella puolella jonkun temppelin, joka oli sopivasti mäen päällä. Kiipesin siis sinne ottamaan kuvia Pekingistä ja kielletystä kaupungista.
Käytöstavat on yllättävän hyvin myös kiinalaisilla hallussa, mitä nyt miehet tykkäävät ottaa musta valokuvia. Parhaani mukaan kameravalojen välkettä väistelen, mutta kyllä siellä useamman loma-albumissa mun luonnon vaalea kauneuteni on ihasteltavana. Vähän ärsyttää, siihen olen vetänyt rajan että kenenkään kanssa en poseeraa kuvissa. Naiset sentään tulevat vaan uteliaina kysymään mistä olen kotoisin ja onko tämä luonnollinen hiustenvärini. Olisin luullut, että Pekingissä olisivat tottuneempia länsimaalaisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti