Pekingin jälkeen vietin pari päivää Shanghaissa. Siinä missä Peking oli ehkä sitä perinteisempää Kiinaa ainakin arkkitehtuurin osalta niin Shanghaissa kohosivat pilvenpiirtäjät toisensa viereen. Tämän vuoksi Peking on myös levittäytynyt maantieteellisesti tosi laajalle alueelle ja liikkuminen paikasta toiseen vaatii yllättävän paljon aikaa. Keskimääräinen talo keskustan alueella oli ehkä kaksi tai kolme kerrosta, toki kyllä sielläkin kerrostaloja oli. Shanghaissa puolestaan perinteitä ei ole kunnioitettu, vaan oikeastaan koko kaupunki on rakennettu uusiksi. Alla olevista kuvista eron huomaa oikein hyvin, vaikka toki valitsin ne tarkoituksella eri ääripäistä. Tavalliselle länsimaalaiselle turistille Peking on paljon antoisampi lukuisine nähtävyyksineen, mutta jos asua pitäisi niin kyllä Shanghai olisi itsestään selvä valinta.
En ollut Shanghaissa tosiaan kuin kaksi päivää, joten hyödynnettiin ne kämppiksen kanssa oikein tehokkaasti. Loppujen lopuksi tuo oli myös ihan riittävä aika kun temppeleitä ja puutarhoja en ollut enää kiinnostunut kiertämään. Oli myös kiva olla paikallisen kierrätettävänä kun voi itse vaan seurata perässä sen kummemmin kartasta murehtimatta ja samalla näkee myös miten toinen elää kotikaupungissaan. Shanghaissa on alue nimeltään “French Concession”, jossa asuu paljon länsimaalaisia. Arkkitehtuuri lyhtypylväitä myöten oli ihan kuin Euroopassa ja se oikein korostui kun jokaisessa nurkassa oli kahviloita ja kaduilla käveli käsittämättömän paljon länsimaalaisia. Melkein tuli kotoisa olo! Shanghaissakin oli säästetty vanhoja rakennuksia parin korttelin verran ja siellä oli sitten turisteja kuin Kielletyssä kaupungissa konsanaan. Alla oikealla olevassa kuvassa olen yhdeksän kulmaisella sillalla, jonka läpi kulkeminen tuo kuulemma onnea.
Käytiin myös tosi hulppeassa baarissa, jossa en kehdannut kameran kanssa räpsiä kuvia. Kadulle ei näkynyt mitenkään, että siellä olisi yhtään mitään. Rappukäytävän syvennyksessä oli ainoastaan yhdeksän valaistua koloa, joita piti osata koputella oikeassa järjestyksessä, jotta viereinen seinä aukesi sisäänpääsyksi. Ulos asti ei kuulunut siis edes musiikkia ja jonoakaan ei ollut kun ilmeisesti aika rajatulle asiakaskunnalle tuo paikka on tarjolla. Sisätilat oli ihan viimeisen päälle viimeisteltyjä ja suhteellisen suuri osa asiakkaista oli länsimaalaisia. Hinnatkin samalla tasolla kuin Suomessa.
Matka on nyt edennyt siihen pisteeseen, että välillä on ikävä singaporelaisia ruokia. Siis usein enemmän ikävä kuin perussuomalaista perunaa ja kastiketta. Nuudelit ja riisit maistuvat taas hyvältä ja yritän epätoivoissani metsästää Kiinassa tulisia kalapullanuudeleita (siis vähän kun lihapullia mutta tehty jostain seitistä ja keitetty lihaliemessä tms ja bee hoon nuudeleita) ja intialaista ruokaa. Täytynee opetella tekemään noita itse kuten myös monia muita ruokia, joihin on täällä ihastunut. Lisähuomautuksena äitille kuitenkin, että tämä saattaa olla pelkästään olosuhteiden hyväksymistä (siis sen, että täältä ei saa perunaa ja ruisleipää) eikä tämä tarkoita että mulle pitäisi hankkia kotiinpaluun kunniaksi 20 kilon säkki riisiä kaikkien suomalaisten herkkujen sijaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti